Euroviisut 2023 – mistä parhaat vedonlyöntikertoimet?

Euroviisukuume on nousussa, kun toukokuussa kisattavat Euroviisut 2023 lähenevät. Myös vedonlyönti käy kuumana.

Suomen Käärijä ja Cha Cha Cha on yksi ennakkosuosikeista. Viisujen faniyhteisön ylläpitämä Eurovisionworld.com-sivusto veikkaa Ruotsia tämänvuotisten Euroviisujen voittajaksi 31 % todennäköisyydellä ja Suomea kakkoseksi 15 % todennäköisyydellä. Kolmanneksi veikataan viime vuoden voittajaa, Ukrainaa 14 % todennäköisyydellä.

Suomen edellinen viisuvoitto on vuodelta 2006, kun Lordin Hard Rock Hallelujah nappasi suurimman pistesaaliin.

Euroviisut 2023

Suomen kerroin laskussa Käärijän suosion myötä

Euroviisut järjestetään tänä keväänä 67. kertaa. Tavallisesti Suomelle tarjottavat kertoimet ovat 40-50 luokkaa ennen kuin Suomen edustaja valitaan Uuden Musiikin Kilpailussa. Käärijän herättämän kansainvälisen suosion myötä kertoimet putosivat äkkiä reilusti alle 10:een.

Tällä hetkellä kerroin Suomen Euroviisuvoitoille liikkuu 4,5 tienoilla. Ruotsin voitolle saa enää vain noin 2,30-kertoimen, kun taas esimerkiksi Italian voitolle tarjotaan jopa kerrointa 75. Suurimmat kertoimet ovat tällä hetkellä Alankomaiden voitoille tarjottava kerroin, joka on sivustosta riippuen jopa 300.

Kertoimet tosin elävät todella paljon viikosta toiseen, eivätkä ihan kaikki maat ole vielä julkaisseet omia edustajiaan.

Mistä Euroviisuissa lyödään vetoa?

Euroviisujen vedonlyönti on vedonlyöntikohteiden puolesta samanlaista kuin monessa muussakin kilpailussa. Suosituimpia vedonlyöntimuotoja ovat vedot sijoituksista, voittajaveto ja Head to Head -vedot (H2H).

Eniten lyödään vetoa voittajasta. H2H-vedoissa puolestaan veikataan, kumpi kahdesta maasta sijoittuu paremmin. Sijavedoissa tarjolla on usein esimerkiksi viisi parasta maata, kuten viisi suurinta tai paras Pohjoismaa.

Euroviisujen vedonlyönti on siitä erikoinen kohde, että yllätyksiä tapahtuu vain harvoin. Esiintyjät ja kappaleet ovat yleensä tiedossa kuukausia ennen finaalia, ja niiden suosio on helppo nähdä jo kauan etukäteen. Siksipä vedonlyönti Euroviisuista on helpompaa kuin urheilulajeista, ja kertoimet antavat melko hyvin viitteitä siitä, mitkä maat ovat kärjessä.

Lyö vetoa vain lisensoiduilla ja turvallisilla sivustoilla

Monet vedonlyöntiä tarjoavat uudet nettikasinot tarjoavat viihde- tai erikoiskohteiden alla myös Euroviisuvetoja.

Vertaile kasinoiden tarjoamia vedonlyöntikertoimia ja lyö vetoa ainoastaan lisensoidulla ja turvallisella kasinolla. Lunasta myös uuden pelaajan tervetuliaisbonukset ja hyödynnä muut vedonlyöntibonukset.

Alla olevaan taulukkoon olemme koonneet kymmenen nettikasinon kertoimet suosituimmille kohteille. Monella kasinolla Suomen ja Ukrainan kerroin on sama, ja Ruotsi on puolestaan selkeä ennakkosuosikki kaikkein matalimmalla kertoimella.

Nettikasino – Euroviisukohteet ja -kertoimet 8.3.2023
Betsro Voittaja:
Ruotsi 2,20
Suomi 4,50
Ukraina 4,50
MrRex Voittaja:
Ruotsi 2,30
Suomi 4,50
Ukraina 4,50
Art Casino Voittaja:
Ruotsi 2,30
Suomi 4,20
Ukraina 4,0
Helabet Voittaja:
Ruotsi 2,03
Suomi 4,70
Ukraina 5,05
Paras loppusijoitus – viisi isoa:
Iso-Britannia 2,00
Espanja 3,74
Italia 3,74
Ranska 4,00
Saksa 51,00
Paras loppusijoitus – Pohjoismaat:
Ruotsi 1,60
Suomi 2,75
Norja 7,50
Islanti 101,0
Tanska 101,0
LuckyBull Voittaja:
Ruotsi 2,30
Suomi 4,50
Ukraina 4,50
NucleonBet Voittaja:
Ruotsi 2,30
Suomi 4,50
Ukraina 4,50
Bitsler Voittaja:
Ruotsi 2,30
Suomi 4,50
Ukraina 4,50
Wolf.Bet Voittaja:
Ruotsi 2,30
Suomi 4,50
Ukraina 4,50
Jeetcity Voittaja:
Ruotsi 2,30
Suomi 4,50
Ukraina 4,50
RocketPlay Voittaja:
Ruotsi 2,30
Suomi 4,50
Ukraina 4,50

Vinkit Euroviisujen vedonlyöntiin

Vaikka Euroviisujen ennakkosuosikit ovat jo nähtävissä, ei lopputulos ole selvillä ennen kuin finaalit on laulettu 13.5.2023 Liverpoolissa.

Ohessa muutama vinkki vedonlyönnin avuksi.

Edellisvuoden parhaat eivät välttämättä pärjää tänä vuonna

Vedonlyönnissä usein edellisvuosien menestys antaa viitteitä myös tulevasta, mutta Euroviisuissa historia ei välttämättä opeta mitään.

Euroviisuissa sama maa ei ole voittanut peräkkäisinä vuosina. Esimerkiksi viimeisen kymmenen vuoden aikana Euroviisuissa hyvin menestyvä Ruotsi on voittanut kahdesti, vuosina 2012 ja 2015. Myös Ukraina on voittanut kymmenen vuoden aikana kahdesti, vuosina 2016 ja 2022.

Kertoimet ovat harvoin väärässä

Nettikasinoiden kertoimet eri maille antavat hyvän kuvan ennakkosuosikeista. Ellei jotain täysin odottamatonta tapahdu, tämän vuoden voittajat löytynevät maista, joille tarjotaan kaikkein matalimpia kertoimia.

Vertaile kertoimia eri vedonlyöntisivustoilla

Kuten kaikessa vedonlyönnissä, myös Euroviisujen kohdalla kerroinvertailu on tärkeää. Jopa ennakkosuosikkien kertoimet vaihtelevat hieman vedonlyöntisivustolta toiselle, ja erot kasvavat altavastaajien kertoimissa merkittävästi. Vertaile ensin, ja valitse sitten paras kerroin kohteelle, josta haluat lyödä vetoa.

Vedonlyöntiä myös semifinaaleista

Vaikka euroviisut huipentuvat finaaliin, ja siihen löytyy eniten vedonlyöntikohteita, voi vetoa lyödä myös semifinaaleista. Näistä ensimmäinen semifinaali kisataan 9. toukokuuta ja toinen 11. toukokuuta 2023. Suomi on mukana ensimmäisessä semifinaalissa. Sääntöuudistusten vuoksi tänä vuonna semifinaaleissa saavat äänestää ainoastaan katsojat. Lisäksi katsojat voivat äänestää myös sellaisista maista, jotka eivät ole mukana Euroviisuissa. Kun mukana on 37 maata, semifinaalivaiheessa yllätyksetkin ovat mahdollisia – ota tämä huomioon vedonlyönnissä.

Hyödynnä bonukset vedonlyöntiin

Ennen kuin täytät vetokupongin, tarkista tarjoaako valitsemasi nettikasino vedonlyöntibonuksia, jotka voit hyödyntää Euroviisuvedoissa. Jos tarjolla on esimerkiksi ilmaisvetoja tai riskittömiä vetoja, kannattaa ne ehdottomasti hyödyntää.

Tuoreimmat uutiset

Voita Rolex, 5 000 € ja 5 000 kierrosta Bitkingzilla Bitkingz ilahduttaa pelaajiaan tänä vuonna ystävänpäivän arvonnalla, jossa on tarjolla varsi...
NewCasinos logo, kortteja ja pelimerkkejä sekä 2 ylöspäin suuntautuvaa nuolta ja teksti Kasinotrendit 2024
Uudet kasinot ja kasinotrendit 2024 Uudet kasinot ja kasinotrendit 2024 Nettikasinomaailma ottaa vuosi vuodelta suurempia harppa...
01/18/2024
NewCasinos logo, korttien muodostama puoliympyrä, jonka sisällä Suomen lippu ja teksti Suomen pelilisenssi
Näin Suomen pelilisenssi etenee vuonna 2024 Suomen pelilisenssi etenee vuonna 2024 Suomen pelilisenssi ei ole suinkaan mikään uusi idea;...
01/18/2024
NewCasinos logo, VIP ja teksti Miten kasinoiden VIP-ohjelmat toimivat?
Miten kasinoiden VIP-ohjelmat toimivat? Miten kasinoiden VIP-ohjelmat toimivat? Mitä olisikaan kasinopelaaminen ilman bonuksia: casi...
01/18/2024